Suomalaiset kansallispuvut

Suomalaiset kansallispuvut

Kansallispuvuilla on Suomessa pitkä historia ja ensimmäiset puvut tehtiin ja esiteltiin jo vuonna 1885. Perinteisiä juhla-asuja on kuitenkin käytetty jo 1700-luvulta lähtien ja pukuhistoriaa tutkivat asiantuntijat kokoavat niistä kansallispukuja. Pukujen suunnittelu ei tietenkään ole niin yksinkertaista, vaan ne kootaan historiallisia tietojen perusteella. Muoti ja vaatteiden tyyli on muuttunut paljon ja se näkyy eri aikoja tutkittaessa. Tietoa siitä, mitä asuihin kuuluu ja tietenkin, miten ne tulisi pukea, löytyy paljon netistä. Esimerkiksi myös kansallispukuja valmistavat ja myyvät tahot sekä Suomen kansallispukukeskus antavat lisätietoja aiheeseen liittyen.

Kansallispuvut valinta ja käyttö

On hyvä tietää, että kansallispuvun valitsemiseen ei ole tarkkoja sääntöjä. Tiettyjen kriteerien kanssa on hyvä lähteä kuitenkin liikkeelle, jos ei ole täysin varma, mitä haluaa pukea. Ensisijainen valinta on tietysti oman tai oman sukusi kotiseudun kansallispuku. Jos sinulla on omia mieltymyksiä asian suhteen tai tiedät, että haluat käyttää jotain muuta, niin se on sallittua myös. Suomessa on muutamia vuokraamoja ja kauppoja, joista pukuja voi tilata tai ostaa. Voit myös löytää ompelijoita, joilla on koulutus kansallispukualalta ja he osaavat varmasti antaa vinkkejä ja suunnitella juuri sopivan asun. Tietysti, jos itse osaa ommella ja on aikaa tutkimustyölle ja asun kokoamiselle, on sen tekeminen mahdollista kotonakin. Jos sukusi omistaa vanhoja kansallispukuja, ne kannattaa myös kunnostaa ja siihen voi lisätä haluttuja osia ja yksityiskohtia.

Kansallispukujen käytön suhteen ei tarvitse olla epävarma. Nimittäin vuonna 1991 kansallispukuraati, Suomen kansallispukuneuvostossa, laati käyttöohjeet kansallispukuja varten. Paras asia myös on, että kansallispuku sopii melkein jokaiseen juhlaan ja tilaisuuteen. Oli kyseessä sitten perhe- tai perinnejuhlat, joulu, ylioppilasjuhlat, juhannus tai vaikka esiintyminen, kansallispuvun käyttö on sallittua. Jos et halua pukea kokonaista kansallispukua, myös sen osia voi käyttää muun pukeutumisen yhteydessä. Jos mietimme, mikä voisi olla paras tilaisuus kansallispuvun käytölle, Itsenäisyyspäivän vastaanotto ja juhlat ovat varmasti kärjessä. Puvut tarkoitus on korostaa kansallista identiteettiä Suomessa ja se on virallistenkin pukeutumisetikettien mukainen.

A large white building in a city

Description automatically generated
Kansallispuvut valinta ja käyttö

Kuinka monta kansallispukua Suomessa on?

Tarkkaa määrää kansallispuvuille on vaikea antaa, mutta niitä on satoja erilaisia ympäri Suomea. Kaikista tunnetuimmat puvut ovat Karjalainen kansanpuku ja Sääksmäen kansallispuku. Varmasti jokainen suomalainen on nähnyt nämä puvut ainakin tietämättään, sillä ne löytyvät kahden tunnetun merkin tuotteista ja mainoksista. Tai ainakin löytyivät, sillä toinen niistä on muuttumassa.

Karjalainen kansanpuku, tai ainakin sitä mukaileva versio, oli Elovena -merkkisen kaurabrändin tytön päällä. Kuva oli niin tuotteiden pakkauksissa, kuin mainoksissa. Elovena kuitenkin ilmoitti, että he muuttavat tytön päällä olevaa pukua, joka oli samanlainen 95 vuotta. Paulig-kahvimerkin yksi tunnetuin tuotemerkki on Sääksmäen kansallispuku, jota pitää joka vuosi vaihtuva Pauligin Paula. Molempien yritysten kasvot ja tunnetuimmat kuvat sisältävät siis kansallispuvun.

Suomi voidaan kansallispukujen osalta jakaa kahteen ryhmään, sillä alueiden välillä on selvä ero värien suhteen. Pukualueita ovat länsisuomalais- ja itäsuomalaistyyppiset. Vaikka eroja löytyy, kaikilla Suomen kansallispuvuilla on myös paljon samanlaisia piirteitä. Esimerkiksi pukujen värit ovat yleensä luonnonläheisiä ja siksi myös hillittyjä. Toinen yhdistävä tekijä on raitakuvio, jota näkee monessa erilaisessa puvussa, monilta eri alueilta. Raidat voivat esiintyä asussa niin pitkittäis- kuin poikittaissuunnassa. Muita yksityiskohtia, joita puvut voivat sisältää, ovat kukkakuviot, päänauhat, kuvioidut huivit ja tykkimyssyt. Kainuun puvussa mielenkiintoisena osana on avainkokka, joka roikkuu vyötäröllä. Tämä on tunnusmerkki, jota talon emäntä piti yllään kansallispuvun kanssa. Lisätietoa muista yksityiskohdista voit löytää suomalaiset kansallispuvut -sivustolta, jossa voit hakea niitä maakunnittain. Minkälainen on sinun asuinpaikkasi puku?