Suomalaisten metsien suurpedot

Suurpedoiksi kutsutaan ravintoketjun huipulla olevia toisia nisäkkäitä saalistavia suuria nisäkäspetoja. Suurpedot itse eivät ole ennen kuolemaansa yleensä ruokaa kenellekään muulle. Kuolemansa jälkeen hajottajat pilkkovat ne taas kasvien ravinnoksi. Suurpedot ovat osa luonnon säätelyjärjestelmää, joka pitää luonnon alueellisen ekosysteemin tasapainossa. Näin ollen suurpedot ovat arvokas osa myös suomalaista luontoa. Luonnossa suurpetojen tehtäväksi on evoluution saatossa muodostunut suurten kasvinsyöjien kantojen säätely. Suurpedot saalistavat usein heikkoja yksilöitä, mikä pitää yllä lajien elinvoimaisuutta. Suurpetojen kaatamat saaliit hyödyntävät myös muun muassa haaskansyöjiä ja pienempiä petoeläimiä.

Suomen metsissä tavataan neljää eri heimoihin kuuluvaa maasuurpetoa, jotka ovat kissaeläimiin kuuluva ilves, koiraeläimiin kuuluva susi, karhueläimiin kuuluva ruskeakarhu sekä näätäeläimiin kuuluva ahma. Kaikki Suomen suurpedot kuuluvat Carnivora-nisäkäslahkoon, jolle tunnusomaisin ominaisuus muihin nisäkkäisiin nähden on suussa olevat neljä raateluhammasta.

Karhu

Karhu on Euroopan suurin petoeläin ja Suomen kansalliseläin. Karhu on ollut jo muinaissuomalaisten keskuudessa pelätty ja arvostettu eläin, mistä kertoo jo suomen kielessä käytössä olevat lukuisat karhua merkitsevät sanat. Tutuimpien karhun, mesikämmenen, kontion, otson ja nallen lisäksi lajille on olemassa valtavasti muita nimityksiä. Esimerkiksi otava ja mörkö ovat alun perin nimityksiä karhulle.

Karhut ovat pituudeltaan 135–250 cm ja painoltaan yleensä 60–300 kg, mutta suurin punnittu luonnossa elänyt suomalainen karhu on painanut jopa 373 kg. Karhujen hajuaisti on äärimmäisen kehittynyt, ja se on huomattavasti koiraakin tarkempi. Karhun näköaisti on huono, mutta kuuloaisti taas hyvä. Myös karhujen itse tuottama äänivalikoima on monipuolinen.

Ruskeakarhu on sekasyöjä, jonka ruokavalio riippuu sen elinympäristöstä. Sen ravinnosta noin 30 prosenttia koostuu lihasta, johon sisältyy hirvieläimiä, kaloja, lintuja ja haaskoja. Suomalaiset karhut nukkuvat talviunta hieman alle puoli vuotta, jota ennen karhu kerää itselleen kymmeniä rasvakiloja hiilihydraattipitoisella ravinnolla, kuten marjoilla. Karhut synnyttävät pentunsa talvipesäänsä 2–4 vuoden välein.

Susi

Susi on biologisesti samaa lajia kuin kesy koira. Susi on ollut maailman laajimmalle levinnyt nisäkäslaji, mutta ihminen on supistanut sen kantoja alueellisesti karjan ja ihmisten suojelemiseksi. Vuonna 2017 Suomen susikannaksi arvioitiin 150–180 yksilöä. Sudet saalistavat laumana pääasiassa hirviä. Suomessa saalistus tapahtuu pääasiassa öisin ja noin puolet saalistusyrityksistä onnistuvat. Sudet syövät myös pienempiä eläimiä, karjaa, haaskoja ja jätteitä.

Ilves

Ilves on Euroopan ja Siperian tärkeimpiä petoja. Ilves liikkuu öisin ja hämärässä ja saalistaa lähinnä jäniksiä ja kanalintuja. Suomen ilveskannaksi arvioidaan hieman alle 3 000 yksilöä, jonka johdosta ilves on runsaslukuisin suurpeto Suomessa. Ilves on pituudeltaan 70–140 cm ja painaa 8–25 kg.

Ilves on lihansyöjä, joka ei syö juurikaan haaskoja. Tyypillisesti ilves metsästää Suomessa jäniksiä ja valkohäntäpeuroja sekä myös pikkujyrsijöitä ja lintuja. Lapissa ilves käyttää ravinnokseen myös poroja. Ilves tappaa usein sen kanssa ravinnosta kilpailevia kettuja.

Ahma

Ahma on hieman mäyrää suurempi näätäeläin. Ahma on pituudeltaan häntä mukaan lukien 69–83 cm ja painaa 10–28 kg. Sen ruumis on voimakasrakenteinen ja lyhytjalkainen. Ahman päässä on vaaleita ja tummia naamiomaisia kuvioita. Ahma liikkuu pääosin hämärässä ja yöaikaan, mutta sen vuorokausirytmi ei ole kiinteä. Suurikokoinen ahma liikkuu suurten käpäliensä ansiosta hyvin myös lumessa ja osaa kiivetä ketterästi. Ahmat liikkuvat pääasiassa erinomaisen hajuaistinsa avulla, eivät ne pidä juuri ääntä. Ahma on pääasiallisesti haaskansyöjä, mutta se metsästää myös pieniä nisäkkäitä, lintuja, sammakoita ja jopa metsäkauriita ja poroja. Aikuisen hirven kaatamiseen ahma ei kykene.